maanantai 10. maaliskuuta 2014

Naistenpäivää, raksamessuja ja ongelma keittiössä








Ihana, ihana viikonloppu takana. Naisilla oli lauantaina syytä juhlaan ja hemmotteluun, ansaitusti. Naistenpäiviä pitäisi vuodessa olla useampia, on se niin kiva päivä. 

Olin saanut hyvissä ajoin salaperäisen kutsun naistenpäivän viettoon. Ulkovaatetta, pikkumustaa, istuinalustaa, saunakamppeet sekä syömiset ja juomiset mukaan. Ai niin, ja viisi euroa. Paikalla pitäisi olla viimeistään puoli kaksi. Ihana ystäväni oli nähnyt vaivaa järjestäessään ikimuistettavan päivän ystävilleen. Oikea aarre tämä ystävä! Hän pitää huolen ystäviensä pitkästä iästä, se tuli taas todistettua. Ikää tuli taas muutamien vuosien verran lisää, sen verran paljon oli naurua ilmassa.

Sunnuntai menikin Raksa-messuilla Lahdessa. Saimme sinne liput, jotka ilomielin käytimme, vaikka projektimme onkin jo loppusuoralla. Hyvää oli, että saimme messuilta muutaman hyvän tarjouksen mukaan. Ulko-ovi on edelleen hankkimatta ja nyt sain itseäni miellyttävästä ovesta kyllä kohtuullisen hyvän tarjouksen, joten ehkäpä se olisi nyt aika laittaa pakettiin tuo oviasia ja tehdä siitä kaupat. Samoin oli ihan kivoja ideoita terassille, joista voisi tuunata jotain itselleen sopivan näköistä. Tykkäsin tuosta sohvaideasta, toki sen käytännöllisyyttä jäin miettimään. Jos rakentaa kiinteän version, pitää olla kyllä täysin varma heti alkuunsa sen paikasta.

Mutta se ongelma keittiössä… Olen täällä jo kovaan ääneen huudellut, miten keittiö alkaa olemaan valmis. Joo, periaatteessa se onkin. Mitä nyt pientä viilausta pitää tehdä ja hankkia muutamia juttuja. Edelliseen keititöpostaukseen liittyen kerron, että välitilan materiaalista on tehty päätös, mutta siitä kuulette sitten myöhemmin.

Nyt se tämän päivän kuuma peruna. Keittotaso! Meillä keittotaso tulee saarekkeeseen, jossa on myös tasosta nouseva liesituuletin. Keittotaso ei voi siis olla neljällä polttimolla, koska sen syvyys on liikaa suhteessa kaapin syvyyteen ja liesituulettimen vaatimaan tilaan nähden. Saarekkeessa on periaattessa kyllä syvyyttä, mutta emme halua ottaa tilaa pois jaloilta, koska saareke toimii meillä ns. arkipöytänä ja jalkatila on välttämätön.

Olimme löytäneet hyvän kolmen polttimon kaasuliesitason, jonka olimme päättäneet ostaa sitten myöhemmin, kun se on ajankohtaista. Ja nyt kun se on ajankohtaista, tätä kyseistä liesitasoa ei enää saa mistään!! APUA! Kahden polttimon tasoja löytyy lähes kaikilta valmistajilta, kuten myös neljän polttimon, mutta ei kolmen!! Ja kaksi on aivan liian vähän perheen kokin mielestä. Kodinkonemyyjät tarjoavat induktioliettä. Itselläni ei sellaista ole koskaan ollut, joten olen vähän epäileväinen tämän suhteen. Varmasti on hyvä, mutta kun on kaasun kanssa tottunut pelaamaan, tuntuu muutos liian suurelta.

Onko teillä hyviä vinkkejä, mistä voisi metsästää kaasuliettä? Entäpä kokemukset induktioliedestä? 

8 kommenttia:

  1. Mä liputan induktion puolesta! Meillä sellainen on ollut käytössä yli 5 vuotta ja pois en antaisi. Mikä on syy siihen, että haluaisit kaasulieden? Nopeus? Mulla ei ole kaasuliedestä kokemusta (paitsi asuntovaunussa, hehe) joten verrata en voi. Induktio on ihanan helppo ja sikanopea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaasuliesi toimii kuin ajatus, se on kaiketi se suurin syy, miksi sellaisen jälleen haluaisimme. Ja se fiilis. Induktiota ei ole koskaan ollut, niin ei ole vertailupohjaa sen ja kaasun välillä. Mikäli sopivaa kaasuliettä ei löydy, niin ehkäpä joudumme testaamaan vuorostaan tuon induktion. :)

      Poista
    2. Induktiokin toimii kuin ajatus. ;)

      Poista
    3. Oikeastaan jää enää siis se fiilis ;)

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen naistenpäiväyllätys, ihana ystävä!
    Ja avocadopastaa. Mun lempilounasruokaa :)

    Tuosta liedestä… mä tinkisin ennemmin polttimoiden määrästä, kun kaasusta. Me pohditiin sitä samaa silloin tänne muutettaessa (vuosi sitten). Olin niin tottunut vanhassa kodissa kaasuun, etten missään nimessä halunnut tehdä muita ratkaisuja. Meillä on nyt siis kaksi polttimoinen kaasuliesi (lasikeraamisella pinnalla) ja vuosi on mennyt hyvin. En ole jäänyt kaipaamaan kolmatta. Harvoin sitä on kuitenkaan useampaa kattilaa käytössä, kun kaksi. Jos tekee jonkun kastikkeen, sen voi valmistaa ensin ja lämmittää pikaisesti annosten päälle. Kaasussa on nopeus valttia :)

    Yritin äsken katsoa Gasumin sivuilta noita, mutta heillä ei enää ollut verkossa saatavia malleja. Vain myyntinäyttely Herttoniemessä. Niin ja Smegillä on myös erikoisia kokoja - ei niin syviä malleja.

    Toivottavasti löydätte hyvän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura vinkistä! Pitääkin ottaa yhteyttä tuonne Gasumiin ja tiedustella, millaisia malleja heiltä saisi. Smegiltä löytyisi syvyydeltään oikean kokoinen, mutta sitten tulee tuo leveys vastaan… Helppoa ei ole. Vaikka saattaa kyllä olla täysin epätoivoinen yritys löytää "sopivaa" tasoa meidän perheen kokin kriteereillä…

      Itse olisin myös valmis tinkimään polttimoiden määrästä, mutta, mutta… (=kuinka saada tuon ukkokullan mieli muuttumaan). Meillä oli vanhassa talossa myös kaasuliesi (viidellä polttimolla) ja eihän niitä juurikaan yhtäaikaisesti käytetty koskaan! Eli vähemmällä pärjää mainiosti. Yritän vinkata myös Pasille, jos vaikka pääsisimme yhteisymmärrykseen… ;)

      p.s. kävin kurkkimassa blogistasi sitä keittiön välitilaa! Todella hyvä idea ja loistava toteutus! Muutoinkin ihanan näköistä keittiössäsi! :)

      Poista
  3. Meillä on induktioliesi ja on ihan paras, tosin kaasuliedestä ei ole kokemusta. Induktioliesi on yhtä nopea kuin ajatus, ainakin melkein ja mikä on hyvä juttu myös, levyyn pystyy koskea heti kun kattila on nostettu pois liedeltä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Johanna kommentistasi. Tuota en tiennytkään, että levy todellakin toimii kuin ajatus myös siltä osin, että siihen voi jopa koskea heti, kun kattilan nostaa pois liedeltä. On kyllä iso plussa induktion puolelle! Tämä menee kyllä kovin vaikeaksi… ;-) Mutta ette varmasti ylläty siitä. Ikuinen pähkäilijä kun olen… :)

    VastaaPoista